Voi julkinen sektori

Heippa vaan.

Mun piti tulla kirjoittamaan viime viikkoisesta pääsiäislomasta (siis voi kyllä, täällä Portugalissa pääsiäisloma kestää kokonaiset kymmenen päivää. Voisin ottaa käyttöön Suomeenkin), mutta nyt on vaan pakko tulla avautumaan jostain ihan muusta. Kävin nimittäin eilen lääkärissä.  

Mulla on ollut epämääräisiä alavatsakipuja jo viikkoja, ja ajattelin ettei pieni tarkistus nyt ainakaan haittaisi asiaa. Pitäähän näitä eu-kansalaisen oikeuksia nyt johonkin käyttää, ja kun aamulla alavatsa vihloi niin sietämättömästi että just pystyin istumaan paikallaan, päätin ettei tätä tarvi enää kestää. Ja juu kyllä, tiesin ettei julkisen terveydenhuollon päivystykseen meno nyt hirveen nopeeta touhua liene olevan, mut oletin että ehkä parin tunnin jonotuksella voisin olla jonkun lääkärin juttusilla ja resepti kourassa. Ohh so wrooooooooong! Menin sairaalaan heti luentojen jälkeen neljältä, ja kotiin pääsin aamu kahdelta. 

Ensimmäisen lääkärin juttusille pääsin reilun kolmen tunnin odottelun jälkeen. Tyypin englannintaidot olivat lähes olemattomat ja mun hymy valui lattialle kun tajusin että joutuisin selittään surkealla portugalin sanavarastollani omat ladyproblemaani nuorelle mieslääkärille. Homma kuitenkin luisti aika sukkelaan ja ilman tarkempia kuvailuja(jätkä taisi tuntea pientä sääliä mua kohtaan), ja sain pikalähetteen gynelle. 

Gynekologian osastolla jouduin odottamaan taas pari tuntia, ennen kuin pääsin lääkärin vastaanottohuoneeseen. Nuori naisgyne oli ihan supermukava (ja englanninkielentaitoinen, VICTORY), mutta kuulleessaan mun olevan vaihtari ja valittavan alavatsakipuja, se päätti tehdä sisätutkimuksen, sekä ottaa niin veri-, kuin virtsatestitkin. Tässä kohtaa huokaisin vaan syvään ja siirryin odottamaan testituloksien valmistumista odotushuoneeseen. (Ihan btw, yks elämäni awkwardeimmista hetkistä. Kello oli jo yli kymmenestä ja gynen vastaanotto oli täyttynyt viimeisillään raskaana olevista naisista ja niiden miehistä. Istu nyt siellä rauhallisena kun pallomahaiset naiset puuskuttaa kuka lattialla, kuka jalat harallaan tuolilla, miesten hieroessa niskaa ja juottaen pillillä mehua. Mihin mun pitäis katsoa? Yritin keskittyä koulukirjaan.)  

Muutamaa tuntia myöhemmin testitulokset oli valmiit, täysin puhtaina. Musta ei löytynyt mitään infektiota, joka selittäisi vatsakivut, ei edes viatonta virtsatietulehdusta, STD:stä puhumattakaan. Tämä selvä, seuraavalle tohtorille. Mun lähtiessä gyne vielä huikkasi perään, että raskaustestikin oli nega. Kiitin hymyillen. (Siis ihan oikeastiko nega, huh mikä helpotus, kiitos informaatiosta. Vaikka kuinka olisin blondi vaihtarityttö, niin jotain luottoa potilaan sanaan omasta sukupuolielämästään. Kiitos kuitti.)

Jälleen pari tuntia odotusta. Kello alkoi lähennellä aamuyhtä, ja mä nuokuin odotushuoneen tuolilla. Vieressä makasi suomalaisen Merivaaran sairaalasängyillä vanhuksia ristit ja rukousnauhat hyppysissä. Mulla oli ihan lievästi sanottuna ahdistava olla, enkä tosiaankaan tiennyt kuinka kauan täällä taas pitäisi venailla. Ihmettelin mitä ees enää olin tekemässä siellä, olin tullut vatsakivun takia mutta päätynyt gynekologin tarkastettavaksi. Turha mainitakaan et viimeisin kerta kun olin syönyt oli lounassämpylä yliopistolla kellon ympärys aikaisemmin. Tunsin itteni ihan älyttömän tyhmäksi, halusin vain ruokaa, kotiin ja nukkumaan. Soitin jopa P:lle Suomeen koska vitutti ja väsytti ja halusin vain jonkun jakamaan tän ärsytyksen. Ja just silloin mun nimi huudettiin jälleen ("Essi Ellen Kikirii!") ja pääsin viimeisen docin jutuille. Lääkäri toivotti hyvät yöt, vilkaisi mun paperit ja totesi ettei niissä näy mitään. Totesin että niin mulle kerrottin. 
"You're not even pregnant." 
No shit Sherloc. "Yes, I know."
"Still with pain?"
"Yes, a lot."
"OK, I'll give you a prescription for something."

Loppujen lopuksi lähdin siis kotiin resepti kourassa kuten alun perin toivoinkin. Ironisen hauskaa silti, että se resepti sisälti neljä eri antibioottia, tauteihin joista yhtäkään mulla ei todettu. Something indeed. Vissiin tämä tohtori oli vain ajatellut ettei vara venettä kaada, parempi häätää kaikki ylimääräinen mikä mua ikinä voisikaan vaivata, listalta kun löytyi tropit lähes kaikkiin mahdollisiin tauteihin klamydiasta Afrikkalaisiin parasiitteihin ja suolistoloisiin (enkä edes oikeesti vitsaile).

Saattaa olla, että konsultoin vielä omaa lääkärisiskoakin. Jostain kumman syystä mulla on sellainen tunne, että sieltä saattaa tulla erittäin painava kehotus olla ottamatta noita kuureja.


Hauskin osa tarinaa?

Tänä aamuna päätin kuitenkin mennä hakemaan lääkkeet apteekista, ainakin voisin kunnolla tarkistaa mitä myrkkyjä ne mulle halusi syöttää. Farmaseutti otti reseptin vastaan, tutki sitä sekunnin, ja ojensi mulle takaisin. "Ikävä kyllä sun lääkäri unohti allekirjoittaa tämän. Sun täytyy mennä takaisin sairaalaan hakemaan uusi, allekirjoitettu resepti."

Enkä enää tiedä pitäiskö mun itkeä vai nauraa. Olemattomiin tauteihin siis olemattomia lääkkeitä. Katsotaan jaksanko lähteä kokeilemaan mun onnea uudestaan.