Perus vaihtariongelmia?

Niin pyhästi kuin vannoinkin, että hautaan suomi-minäni kauas peräpohjolaan, on se jostain kumman syystä nyt tulossa jälleen esille.

Vaan ehkä sille voi antaa vapautuksen. Alkaa nimittäin näyttää siltä, ettei erasmus-elämä todellakaan ole muuta kuin partypartya, mä kun en (ihan for real) vieläkään ole ollut yhtään ainutta päivää koulussa. [EDIT// siis tunneilla!! Koulussa oon kyllä ollut lähes joka ikinen päivä. Näennäisen turhaan kylläkin...] Voin silti pyhästi vannoa, ettei syy löydy allekirjoittaneessa, vaan tässä ihan uskomattoman helposti tulkittavassa yliopistossa, jossa byrokratia toimii ja opettajat ovat helposti saatavailla. Eikun...

Tuntuu, että kukaan koordinaattoreista tai professoreista ole koskaan koululla, ja vaikka koko henkilökunta on portugalilaiseen tapaan ihan tajuttoman ystävällistä ja avuliasta, niin kukaan ei tiedä mistään mitään, eikä oikeasti osaa kertoa miten kaikki pitäisi järjestää.

Siis, viikon ihmisten, paikkojen ja oikeiden papereiden etsiskelyjen jälkeen mulla olisi VIIMEIN pitänyt olla tänään ensimmäinen koulupäivä. Vaan löytäessäni oikean luokan (johon meni muuten  melkein puoli tuntia ja koko portugalinkielitaitoni. Yliopistolla on yli 20 eri yksikköä. Ikävä Vallilaa.) pääsin vain toteamaan, ettei tämäkään professor ollut jostain kumman syystä jaksanut tulla pitämään tuntiaan. Tähän kohtaan kysyisin vain, että miten meidän oletetaan opiskelevan, jos itse vastuunalaisia ihmisiäkään ei voisi vähempää kiinnostaa?

Koko kursseille ilmoittautuminen oli oma ohjelmanumeronsa. Ensiksi piti tavata oman opiskelualan koordinaattori (mun tapauksessa ekonomian vastaava professora), jonka kanssa sopia mitä aikoo opiskella (ja hankkia allekirjoitukset paperisiin dokumentteihin). Tämän jälkeen piti mennä tapaamaan yliopiston kv-koordinaattoria, jolle näyttää allekirjoitettu kurssivalintadokumentti, ikäänkuin varmistukseksi että joo-o, olen todellakin halukas menemään näille kursseille ja saanut niille hyväksynnän. Tämän jälkeen alkoi vasta ilmoittautuminen kursseille, joka mun tapauksessa aiheutti jälleen ylimääräistä työtä. Kuten jo totesin, yliopistolla on yli 20 yksikköä, ja jos kurssit pidetään eri yksiköissä, pitää jokaisessa mennä ilmoittautumaan erikseen juuri sen yksikön kursseille. Mun kohdalla se tarkoitti sitä, että jouduin ilmoittautua neljässä eri paikassa, mulla kun on kursseja niin kauppatieteiden (economia), markkinoinnin (marketing), viestinnän (comunicação) kuin kielitieteidenkin (línguas) yksiköissä. Voin valehtelematta kertoa, että tähän yksinkertaiseen tehtävään meni ihan koko päivä. 

En olisi koskaan kuvitellut sanovani näin, mutta siis mikä ylellisyys ja etuoikeus se onkaan, kun voi ilmoittautua kursseille netissä. Te Suomessa, olkaa tyytyväisiä. 

Mutta, maassa maan tavalla. Siksi mekin mun kämppikseni kanssa päätettiin vain haudata turhautuminen ja ottaa lasit viiniä. Sillee portugalilaiseen tapaan :--)

    

Viime päivinä

Hei.

aika katoaa jonnekin ihan uskomatonta vahtia. päivät on niin lyhyitä, etten mä juuri ehdi kuin herätä, ja mennä nukkumaan. mitä siinä välissä tapahtuu, en itsekään pysy perässä.

Tultiin P:n kanssa alkuviikosta Pohjois-Portugalin roadtripiltä. Kutkuttava low season ja molempien kevyenä liitävä mieli toi matkalle muun muassa neljän tähden hotellin, mutta hei, jos 45 eurolla saa lämmitetyn vesisängyn, rajattoman saunan ja allasosaston käytön ja tuoreita croissanteja aamupalalla, niin mä tuun matkustamaan uudestaankin turistimassojen ulkopuolella. Kiitos, kun valitsette kesäkuukaudet.

Mulla on nyt myös osoite Portugalissa.

Seuraavan kuuden kuukauden ajan mun kotini sitten löytyy Rua da Aviação Naval nº6:sta, ainakin, jos yhteiselo kahden kämppistytön ja noin triljoonan muurahaisen kanssa onnistuu lähes saumattomasti. Asunto tosiaan on ehkä pienen pintaremontin nitroglyseriinillä räjäyttämisen tarpeessa, mutta koska en jaksa olla negatiivinen, tein listan sen hyvistä puolista:

1. Mulla on kaasuhella

2. Mulla on tulitikkuja, joilla sytyttää siihen tuli

3. Ja mutteripannu jolla keittää kahvia

JA sen hellan takana niin, niin kaunis kaakeliseinä. Mun rakkaus noita maalattuja kaakeleita kohtaan on saanut jo niin mittavat sfäärit, että löysin itseni miettimästä, kuinka vaikeaa olisi saada azulejos'ta Suomeen. Eihän sitä koskaan tiedä, milloin mä ostan itselleni oman asunnon, jossa olisi juuri kaakeliseinäremontin tarpeessa oleva keittiö.

ja ps. en saa tarpeekseni tästä videosta. Hitto mun on joskus pakko päästä johonkin isoon musiikkitapahtumaan paikan päälle. Grammyt nyt taitaa olla vähän suuruuden hullua toiveajattelua, ellen mä nyt päätä ryhtyä kuuluisaksi. Ja nyt näin ajateltuna, niin ihan Grammyja ajatellen voisin laittaa to-do-listalle. 

At the moment unavailable

Etelä-Eurooppalainen aikakäsitys ei ole ikinä ollut mulle mikään helppo asia ymmärtää, vaikka oonkin joutunut moneen kertaan työskentelemään sen kanssa. Kaikissa kv-projekteissa ollaan suomijengin tai pohjoismaalaisten kanssa venailtu milloin espanjalaisia, milloin italialaisia saapumaan yhteisiin meetingeihin. Naurettu, kun sovittu ten o'clock sharp venyy lähemmäs puolta päivää, ja "vartin" kahvipaussille on jo valmiiksi asetettu tunnin siirtymäajat.

Varmistusta vaihdolleni mä sain venailla lähes jouluaattoon asti. Ihan kivahan se toki oli loppujen lopuksi saada, mutta siihen mennessä mä olin ehtinyt jo lähettää yliopiston kansainvälisyystoimistolle jo parikin sähköpostia ja jopa soittanut kerran. (Nainen puhelimessa oli kyllä silloin ihan mukava. "DON'T WORRY, the answers will come before the beginning of the semester!" No se kiva. Olishan ollut tympeää lähteä sinne asti vain toteamaan, etten mä olekaan tervetullut.) 

Oon yrittänyt ottaa tämän perus suomi-moodin pois päältä, ja vain let it be. Ja siitä huolimatta en tiedä, olisko pitänyt itkeä vai nauraa, kun sain viimein pari päivää sitten vastauksen omalta academic coordinatorilta. Tarkoitus oli siis sopia tapaaminen kyseinen rouvan kanssa, sillä yliopiston opetus alkaa 11. helmikuuta, ja deadline rekisteröityä kursseille on edellisenä päivänä. Tähän rekisteröitymiseen mä tarvin juurikin tämän koordinaattorin hyväksymän ja allekirjoittaman kurssisuunnitelman. Ja mitä mä siis sain vastaukseksi kainoon tapaamis-pyyntööni? Että rouva senhora professora on at the moment unavailable ja palaa takaisin yliopiston toimistolle 12. päivä, ehdottaen tapaamista kyseiselle päivälle iltakymmeneksi. Tuijotin sähköpostia suu auki, ja lähetin välittömästi uuden viestin kysyen, että onko tosiaan ok, että tapaan rouvan vasta sinä päivänä, ja rekisteröidyn sitten kursseille, ehkä olisi kuitenkin parempi jos sopimisin tapaamisen jollekin toiselle kordinaattorille, joka on paikalla ennen deadlinea. Tällä kertaa vastaus tuli jo saman päivän sisällä: 
"Dear Issi, do not hurry! There almost is no any classes on Wednesday!"

---

Niin. Mulle deadline on aina ollut deadline, ja äimistelin tätä asiaa ääneen P:lle.

- Siis ihan oikeasti. Miten kukaan professori voi ottaa omaa lomaa ennen lukuvuoden alkua, jos sillä on velvollisuutena tavata opiskelijoita just niinä tiettyinä päivinä? Mulle annettiin vain tuon naisen yhteystiedot, mun piti hoitaa tää, ei se vaan voi olla poissa?? Täähän on huonoin aika ikinä lähteä lomalle!!

- Mitä sä höpiset, nimenomaan tämä on paras aika olla poissa. Aika, jolloin siellä on kaikista eniten työtä, jonka sitten voi vain työntää muille kun ei itse ole paikalla! Welcome to Portugal. 

Eli parasta alkaa vain tottua. Tämän inspiroimana mekin päätettiin olla tavoitettamattomissa, ja lähdettiin pienelle roadtripille. Loppuviikon suunnitelma on kiertää Pohjois-Portugalia, vierailla kansallispuistoissa ja ehkä käväistä vähän Espanjankin puolella. We'll see.  

Ruby

Mulle granaattiomena on yhtä kuin täydellisyys.

En varmaan koskaan lakkaa yllättymästä, kuinka nuo uskomattoman syvän verenpunaiset siemenet, ihan kuin pienet rubiinit, muodostaa kulhoon eroteltuina täydellisen jalokivimeren. Joka ikinen kerta tulee kylmät väreet, kun leikkaan hedelmän halki.

Näitä mä aion nauttia niin paljon kuin ikinä pystyn. Suomi, muuta etelämmäksi. En tykkää susta noilla leveyspiireillä. 

One year later

Tajusin just, että siitä on aika tarkalleen vuosi, kun olin täällä, ja siis kirjaimellisesti juuri tällä paikalla, ensimmäistä kertaa.

Helmikuussa 2014 mä pakkasin laukkuni, ja lähdin aika hiton rakkaaksi muodostuneen ystävän luokse Portugaliin. Ystävän olin (muuten kuin skypen kautta) tavannut kahdesti aiemmin, Portugalia en kertaakaan. Lissabon oli kaunis, mulla oli jatkuvasti poreileva, hehkuva olo, ja nauroin enemmän kuin koskaan aiemmin kahden viikon aikana. Muistan, kuinka luin kuvan parvekkeella viestinnän pääsykokeisiin (olin just aloittanut Helsingissä liiketalouden opinnot. Ei napannut.) ja annoin helmikuisen auringon lämmittää olkapäitä. Hetkittäin ajattelin, että mitä jos mä vain en lähtisikään takaisin Helsinkiin. Oli niin kevyt ja helppo olla, mihin kyllä saattoi auringon lisäksi vaikuttaa seurakin...

Mutta enpä ois siltikään silloin uskonut, että vuoden kuluttua istuisin samalla parvekkeella. Mediayhteiskunnan sijaan luen portugalinkielistä Harry Potteria, ja paluulipun päiväyskin on vuodentakaisen kahden viikon sijaan yli puolen vuoden päässä. Ja se samainen "ystävä" (jota tuskin silloinkaan olisi voinut kutsua sillä termillä) on saanut ihan oman, erityisen paikkansa mun elämässä. 

Vuodessa voi muuttua aika hiton moni asia. Hiusten väri, sinkkuus-aste, ja esim nyt se suhtautuminen omaan koulutusalaan. Opiskelu aiheuttaa edelleen kausittaista epätoivoa ja ristiriitoja (vaikkei sitä 4,8 keskiarvosta voisi nähdä), mutta jos en mitään muuta ole vuoden aikana oppinut, niin sen, että onnellisuus on aivan tajuttoman hassuista ja niin pienistä asioista kiinni. Ja niin klisee kuin se onkin, elämää ei voi ennustaa.

Ja vaikka moni asia olisi muuttunut, niin jotkin asiat on just niinkuin silloinkin. Kuten tämä poreileva tunne mun sisällä. Edelleenkin on läpikotaisin rakastunut fiilis.

(ps vaikka jätinkin silloin menemättä pääsykokeeseen, niin viestintä kyllä kiinnostaa vieläkin. Ei silti harmita. Musta tulee tradenomi, mut hei tuleepa ainakin tradenomi, jolla on läimäistä cv:een puolen vuoden vaihto-opiskelut Portugalissa)