Kun mä aloitin kirjoittamaan tätä blogia, olin päättänyt jo etukäteen, ettei tästä tuu mikään vaihtariblogi. Sellainen, johon kirjoitetaan vain vaihto-opiskelukuulumisista, päivitetään aluksi tiuhaan (kun tapahtuu niin paljon uutta ja jännää) ja sen jälkeen ehkä kerran kuukaudessa (kun tapahtuu entistäkin enemmän uutta ja jännää, mutta motivaatio ja aika niistä raportoimiseen alkaa olla tiukilla).
Totuus kuitenkin on, että mä olen vaihdossa, ja hitto vie niin paljon kuin haluaisinkin kirjoittaa jostain muusta kuin Erasmus partyista ja yliopisto-ongelmista, niin eihän tää elämä täällä kyllä oikeen mitään muuta ole. Ja juu, for real, enhän mä ehdi kirjoittaa edes niistä.
Joten, kun multa kysytään, mitä oon tehnyt näiden kolmen Aveiro-viikon aikana, mä en tiedä mitä vastata. En mitään, ja ihan hirveästi kaikkea. Viimeiset kymmenen päivää oon ollut kipeänä (daaamn integration weekend ja aamukasiin juhlitut yöt...) mutta tunnetusti nuhakuume ei mua hirveästi pidättele. Lähinnä vain toivon, että se väistyisi, ja pääsisin tekemään vieläkin enemmän ja paremmin voimin.
Oon tutustunut ihan uskomattomiin ihmisiin, viettänyt iltoja nauraen vedet silmissä huonoille vitseille, keskustellut syvällisiä ja vähemmän syvällisiä, saanut ystäviä.
Pelkän partypartyn lisäksi oon myös esim. (vihdoinkin) saanut tehtyä itselleni lukujärjestyksen, aloittanut portugalin opiskelut, sekä tästä innostuneena saanut aikaan erittäin nolosti päättyneitä keskusteluyrityksiä brassivaihtareiden kanssa. Oon käynyt surffaamassa, juonut lukemattomia 50-sentin espressoja ja viettänyt sairastupaa porukalla pannukakkuja paistaen. Ja käynyt paikallisissa yliopistojuhlissa katsomassa mikä on tunas, seurannut jalkapallomatsia true-football-loverin kanssa (opin et siinä seurassa FC PORTOa ei sitten parane mennä pilkkaamaan) ja tanssinut tuntikausia baarien tanssilattioilla... (ja saanut siihen avustamaan myös useita innokkaita opettajia. Täällä on niitä brasseja paljon.)
Tähän mennessä en voi väittää muuta kuin nauttineeni. Vihamielinen sota muurahaisia vastaan ei ole vielä päättynyt, mutta asunnonkin vikapuolet alkaa painaa niin vähän vaakakupissa, ettei mun hymyä hyydytä juuri mikään.
Hitto, täällä on kivaa.
No comments:
Post a Comment