Juuri tänään mun päiväni oli paskin ikinä.
Sellainen päivä, jonka ei olisi koskaan edes pitänyt alkaa. Päässä ja sydämessä ja keuhkorakkuloissa vellovan turhautumisen tuntee jo heti herätessään, eikä siitä möykystä pääse eroon vaikka tekisi mitä. Päivän yleisin mieliala on peruspuhdas frustration, ja mun kokemuksen mukaan silloin olisi vain paras keksiä mahdollisimman vittumainen työ to-do-listalta, saada se yliviivattua ja painua nukkumaan. Ja rukoilla, että huomenna olisi hiukan vähemmän turha fiilis.
Voi hyvin arvata, sainko mä näitä yliviivauksia tehtyä.
Nukkumaan on kuitenkin aivan mahdotonta mennä ahdistuneena, ja siksi mä päätin, nyt jo kellon madellessa aamuyön puolelle, että teen yhden asian, joka mua on houkuttanut ja pelottanut jo kauan aikaa.
Siksi mä tässä kirjoitankin.
En tiedä kuinka monta blogia cyberuniversumista jo löytyy. Koska niitä on monta, niin sekaan varmasti mahtuu vielä yksi lisää.
Nämä kuvat mä otin tänään, kun tajusin että äiti on talven aikana saanut varaston pöydälle todellisen kevätparatiisin. Sipuleistaan jo pitkinä puskevat narsissit eivät voi kuin piristää. Kunhan kultaiset kestätte vielä tovin. Tammikuussa vasta mennään...
Oon tämmönen nolo, joka kommentoi vikaan postaukseen, mut bloggertunnuksellaan, koska ei haluu huudella blogeistaan, mut aatteli et sulle voi ehkä tällee puolihuomaamattomasti vinkata :D Ai nii, rakastan sun kirjoitustyyliä niin mielettömän paljon ja tiiän kuinka höpöä on kirjottaa (ja lukea) pitkänki tauon jälkeen.
ReplyDelete